Hengitysharjoitus

Tämän hengitysharjoituksen nimi on vähennetty hengitys, koska harjoituksessa hieman vähennetään sisäänhengitystä. Hengitysharjoitus perustuu Hoitava Hengitys HB® menetelmään.

Menetelmän ja sen taustalla olevan Buteyko menetelmän pääperiaate on, että monien terveyshaasteidemme taustalla on liian suuri hengitys. Liian suuri hengitys on yllättävän yleistä ja on huomaamatta muodostunut monelle meistä ihan pysyväksi tavaksi. Liian suuren hengityksen seurauksena kehosta poistuu liikaa hiilidioksidia, jolloin sen lukuisat tärkeät tehtävät jäävät vaillinaisiksi. Hiilidioksidin tehtäviä ovat mm. sileän lihaskudoksen pitäminen rentona sekä hapen irrottaminen verestä, joten sen rooli on meille hyvinkin merkittävä. Pienentämällä eli normalisoimalla hengityksemme, terveytemme kohenee ja voimme paremmin.

Hengityksen normalisoimisen keinot ovat yksinkertaisia, mutta muutos ei kuitenkaan onnistu ihan kädenkäänteessä, kun hengittäminen on niin automaattista ja olemme niin tottuneita omaan tapaamme hengittää.  Muutokseen tarvitaan harjoittelua, tietoista hengitystavan muutosta sekä aivoissa sijaitsevan hengityskeskuksen sopeuttamista uuteen hengitystapaan. Tämä ’vähennetty hengitys’ harjoitus on yksi keino ja näin uudelleen koulutetaan hengityskeskusta pienempään hengitykseen.

Harjoitus voi olla joillekin miellyttävä läsnäoloharjoitus, jopa suorastaan meditatiivinen. Ja joillekin taas se voi tuntua haastavalta. Vaikka sisäänhengitystä vähentäessä voi tulla tunne, että nyt loppuu ilma / happi, niin on hyvä tiedostaa, että se ei pidä paikkaansa, vaan asia on oikeastaan päinvastoin ja saatkin paremmin happea kohonneen hiilidioksiditason vuoksi. Silloin on ehkä helpompi sietää mahdollista epämukavuuden tunnetta. Kuitenkin lempeästi ja omia rajoja kunnioittaen. Harjoitus kestää noin 10 minuuttia.

Ota siis mukava istuma-asento ja pysähdy hetkeksi hengitykseesi.

Scroll to Top