Hengityksesi huoltaminen on yksinkertaisin ja vaikuttavin terveystekosi

Hengitys. Paljon puhuttu, mutta ehkä kuitenkin vielä vähän väärinymmärretty?

Parhaimmillaan hengitys hoitaa ja ravitsee kehoamme koko ajan hyvin kokonaisvaltaisesti ja pahimmillaan taas hengityksen häiriintyessä se aiheuttaa lukuisia terveyshaasteita ja usein kierteen, jossa oireet ruokkivat itse itseään.

Normaali hengitys on vaivatonta ja tapahtuu automaattisesti huomaamattamme. Sen vuoksi usein kiinnitämmekin hengitykseemme huomiota vasta, kun siihen on jo ilmaantunut jotain vaivaa. Hengitys huomioidaan yhä enemmän hyvinvoinnin työkaluna, mutta näin Hoitava Hengitys ohjaajan näkökulmasta, se kaipaisi kuitenkin laajempaa ja vähän syvempää näkökulmaa ja ymmärrystä.

Hengityksen vaikutukset meissä ovat paljon moninaisemmat kuin yleisesti tiedostetaan ja hengitystä huoltamalla voimmekin vaikuttaa terveyteemme hyvin laajasti. Mikä on minusta aivan mahtava juttu ja siksi tämän viestin jakaminen tuntuukin niin tärkeältä. Varsinkin kun huomaan, miten yleisiä ihmisillä ja ikääntyneidenkin keskuudessa erilaiset hengityksen häiriöt ovat.

Hengityksessäsi on häiriöitä, jos esimerkiksi

– oireinasi on usein tukkoinen nenä

– selvittelet kurkkuasi vähän väliä

– hengästyt nopeasti

– koet tarvetta hengittää välillä oikein liioitellun syvään

– hengitys tuntuu raskaalta

– hengität usein suun kautta

– hengityksesi on usein nopeaa

– sinulla on hengenahdistusta

– pidätät välillä hengitystäsi

– hengität pinnallisesti

– hengität näkyvästi / äänekkäästi

– kuorsaat

– sinulla on diagnosoitu jokin hengityssairaus kuten astma, keuhkoahtaumatauti tai uniapnea.

Valitettavan usein lievempiä hengityksen häiriöitä pidetään meille normaaleina vaivoina ja niitä kenties vain lääkitään oireiden helpottamiseksi. Hengitysohjaus ja hengityksen normalisoiminen olisivat kuitenkin kaikissa edellä mainituissa hengityksen häiriöissä keino helpottaa oireita ja jopa vapautua hengityksen haasteista. Jo siinä vaiheessa, kun oireet ovat lieviä, mutta myös, kun haasteet ovat jo päätyneet jo diagnoosiin asti.

Voit tehdä heti tässä hetkessä kaksi asiaa, joilla parannat hengitysterveyttäsi

1. Hengitä nenän kautta aina vain, kuin pystyt. Nenähengityksen hyödyt hengitysterveydessämme ovat kiistattomat. Suun kautta hengitettäessä menetämme nenähengityksen hyödyt ja aiheutamme haittaa hengitykseemme ja terveyteemme.

Nenähengityksen etuja ovat mm:

ilma lämpenee ja kosteutuu sopivaksi keuhkoja varten.

  • nenä puhdistaa ilmasta epäpuhtauksia ja taudinaiheuttajia

  • hengitysvolyymi pienenee luonnollisesti

2. Syvennä hengitystäsi. Kun hengität syvemmin, saat keuhkojen koko kapasiteetin käyttöön ja aktivoit tärkeintä hengityslihastasi, palleaa. Syvään hengittäminen ei kuitenkaan tarvitse eikä kannatakaan olla suurta hengittämistä, joten samalla, kun syvennät, niin myös kevennä hengitystäsi.

Scroll to Top