Ainakin istumatyöläiselle Työterveyslaitoksen tuoreen tutkimuksen mukaan… Työterveyslaitos julkaisi tutkimuksen, jossa vertailtiin, mikä olisi paras tapa ehkäistä istumatyön haittoja. Tauotustapoja oli yhteensä neljä, esimerkiksi kyykkyjä puolen tunnin välein ja istumisen ja seisomisen vuorottelua.
Tehokkaimmaksi eri mittareilla sekä tutkittavien mielestä mielekkäimmäksi osoittautui tapa, jossa käveltiin juoksumatolla rauhallisesti pari minuuttia aina 28 minuutin istumisen jälkeen. Tätä kutsuttiin toimistokävelyksi ja verrattiin samaksi kuin kävelisi esimerkiksi hakemaan kahvia ja tulostamaan. ( Ainakin kahvia kuluu 🙈😂).
Riippuu tietysti toimistosta, millaiset tilat ovat ja onko esimerkiksi pitkiä käytäviä. Parissa minuutissakin kävelee jo aika pitkälle. Pienessä toimistossa harva varmaan alkaa ympyrää kiertämään askelien toivossa, jos tulostin ja kahvinkeitin on lähistöllä…
Blogissa kirjoitetaan: ”Syke nousi, lihakset aktivoituivat, verenkierto tehostui ja mieli virkistyi”. Ihan loistavat vaikutukset kuitenkin vain muutaman minuutin kävelyllä aina aika ajoin! Samat vaikutukset saa varmasti niillä kyykyilläkin, vaikka en toki ole perehtynyt, että millä mittareilla sitä tehokuutta tutkimuksessa mitattiin. Pääasia varmasti on, että keskeyttää istumisen / paikallaanolon ja liikkuu. Toimistokävely on varmasti leppoisampaa kuin kyykkyjen tekeminen – ehkä se olikin siksi tutkittavien mielestä mielekkäintä.
Tätä tutkimustulosta voi mielestäni kuitenkin hyvin soveltaa myös istumisen tauottamiseen muillakin kuin työikäisillä. 28 minuuttia on tosin varsin lyhyt aika, jos on esimerkiksi tekemässä jotain keskittymistä vaativaa. Tiedän, miten helposti sitä jumittuu esimerkiksi tietokoneen ääreen, kun alkaa jotain tekemään ja pääsee vauhtiin.
Kotioloissa maksimissaan tunti voisi olla varmaan sellainen aika, että on hyvä nousta vaikkapa juomaan lasillinen vettä ja jaloitella eikä joku keskittymistä vaativa tekeminen siitä keskeytyksestä kärsi. Pienessäkin asunnossa ja tilassa voi kävellä hetken edestakaisin.
Jaloittelun ja taukojumpan yhdistelmä on varmasti kuitenkin vielä parempi. Jos vaikka kävelisi / jaloittelisi hetken ja tekisi perään myös niitä kyykkyjä?
Scroll to Top
Tällä verkkosivustolla käytetään evästeitä, jotta käyttökokemuksesi sivustolla olisi parempi. Käyttämällä verkkosivustoa hyväksyt kaikki käytössä olevat evästeet.OkRekisteri- ja tietosuojaseloste