Ilo irti pienestä

Meidän ihmisten aivot ovat usein sellaisilla asetuksilla, että huomaamme erittäin hyvin kaikki ”huonot teot” ja pitemmän päälle monesta ihan mukavasti menneestä tilanteesta parhaiten mieleemme jää se jokin pieni epäonnistumiseksi luokittelemamme asia. Vaikka 99 asiaa samassa tilanteessa olisi mennyt oikein, niin se yksi lopulta melko mitätön asia jää kummittelemaan mieleemme ja vielä vuosienkin päästä leimaa sitä tilannetta ja kokemusta siitä. Joku nolo pieni erehdys voi vielä pitkäänkin saada korvat kuumottamaan, kun vain ajatteleekin sitä. Yksilöllisistä ominaisuuksista ja luonteenpiirteistä tietysti riippuu, miten vahvasti tällaiset kokee ja jäävätkö ne vaivaamaan.

Tämä on varmasti alunperin joku primitiivinen selviytymistä edistävä ominaisuus, mutta ajan saatossa se muuttunut meille haitalliseksi, kun jokin pieni arkinen epämukavuutta aiheuttanut tilanne voi jopa vuosikausia estää meitä tekemästä asioita tai nauttimasta niistä. Tuntuuko tutulta?

Liikuntaan ihmisillä tuntuu usein liittyvän tällaisia kokemuksia ja itsekin olen tällaista kokenut. En ole ollut koskaan mitenkään erityisen liikunnallinen eikä minulla ollut lapsuudessa tai nuoruudessa liikuntaharrastusta kuin ihan satunnaisia kokeiluja joskus. En juurikaan loistanut koulussa missään liikuntalajeissa ja lähinnä koin olevani kömpelö ja hidas juoksemaan jne. Aikuisiällä olen käynyt erilaisissa ryhmäliikunnoissa ja kuntosalilla aina kausiluontoisesti, mutta koskaan ne eivät ole jääneet pysyviksi arkeeni.

Olen huomannut, että yksin liikkuminen on mieluisampaa ja vasta viime vuosina olen ymmärtänyt miksi. Liikuntaan minua motivoi kaikista parhaiten sen vaikutukset henkiseen hyvinvointiini. Liikuin sitten miten tahansa, niin liikunnan aikana tunnen tarvetta kääntyä sisään päin ja sulkea ulkomaailma pois. Joskus on ollut kyllä ihan hauskaakin jokin palloilu porukassa, mutta säännöllinen liikkuminen arjessa on kaikista parasta kun saan liikkua yksin ( no, puolison kanssa patikointi jossain on kyllä myös varsin mukavaa ).

Kun olen ymmärtänyt sen, mikä minulle liikunnassa on tärkeää ja mikä motivoi, niin liikkumaan ryhtyminen tapahtuu helpommin. Se suorastaan houkuttaa. Kun liikunnallisuus ei ole ollut mitenkään sisäsyntyistä eivätkä ulkopäin tulevat suositukset tai ohjeet motivoi, niin vähän syvällisempi pohdinta niistä omista syistä ja motivaattoreista on ollut paikallaan. Ja kun löytää ne itselle mieluisat ja sopivat tavat liikkua. Tällä hetkellä itselleni niitä ovat jooga, lihaskuntoharjoittelu ( kehonpainolla, kahvakuulalla ) ja luonnossa liikkuminen.

Neo koira polulla

Kaikkihan me tiedämme, että liikunta on tärkeää. Ulkoiset motivaattorit voivat toimia joillain ihan hyvin, mutta varmasti on motivoivampaa ja myös antoisampaa liikkua, kun liikkuu ihan omista syistään. Suositusten ja ohjeiden viidakossakin meidän pitäisi tehdä yhtä ja toista, että pysyisimme tilastollisesti hyvässä kunnossa, mutta tärkeintä minusta on, että tekee edes jotain. Säännöllisesti.

Palaan vielä ihmisaivoihin. Tai siihen ominaisuuteemme, että muistamme helpommin ne huonot kuin hyvät asiat. Koska meillä tosiaan on monella synnyinlahjana tällainen ominaisuus, niin siitä pitää opetella pois. Sen vuoksi, kun liikut ihan mitä tahansa ja miten tahansa – tee siitä numero. Kehu ja kannusta itseäsi aina, kun liikutat kehoasi. Iloitse jokaisesta askeleesta, jokaisesta portaasta, jokaisesta pienestäkin jumppatuokiosta. Liikut sitten yksin, kaksin tai porukassa – liiku niin, että se on kivaa. Pistä tikulla silmään sitä osaa itsessäsi, joka niitä vanhoja noloja juttuja kaivelee ja ota ilo irti pienestä. Huomaa kaikki liike, mihin kehosi pystyy ja vahvista niitä. Ota niitä askeleita ja kävele portaita. Nouse tuolilta ja suuntaa kuntosalille, ryhmäjumppaan tai lenkille, jos se on sinun juttusi. Etsi itsellesi sellainen tapa liikkua, josta pidät ja joka itsessään jo motivoi sinua takaisin sen pariin.

Ja mieti seuraavia, jos ei ole jos selvillä:

Mikä juuri minulle liikunnassa antaa jotain?

Mitä juuri minulle merkityksellistä hyötyä liikunnasta saan?

Mikä on se liikunnan seuraus, joka saisi minut aina uudestaan liikkumaan?