Ahdistaa, ahdistaa

Kirjoitan tästä aika herkästäkin aiheesta, että joku saisi toivoa ja apua ahdistukseensa. Vaikka itselläkin on ollut lukuisia hetkiä, että on ollut täysin toivoton olo, kun ei tunnu ymmärtävän itseään eikä tunteitaan, niin ahdistuksen kanssa on mahdollista ” tulla toimeen”. Tärkeintä on ollut se, että ymmärsin sen olevan minulle viesti eikä vain kamala tunne, josta pitää päästä eroon.

Ahdistus on ollut itselleni tuttu tunne niin kauan kuin muistan. Nuorempana en tainnut oikein edes osata nimetä sitä epämääräistä ikävää tunnetta, joka puristi rintakehässä, painoi vatsaa ja kuristi kurkkua. Se tuli joskus selvästi johonkin tilanteeseen liittyen ja monesti myös muka ihan omia aikojaan kesken kaiken. Pitkään ainoa keinoni selvitä siitä tunteesta oli itseni harhauttaminen.

Tekemällä jotain, mikä sai ajatukseni muualle; kuuntelemalla musiikkia, siivoamalla, syömällä, liikkumalla. Ihan mitä vain muuta, paitsi ehkä sitä tehokkainta keinoa eli pysähtymistä sen tunteen äärelle. Se varmasti tuntui ihan liian pelottavalta, kun en osannut olla ruokkimatta ja kasvattamatta ahdistusta ja tosissaan kuvittelin käsitteleväni sitä – välttelemällä sitä. Ihan viime vuosina vasta olen todella oppinut, miten helpottaa ahdistusta. Ja mistä se tunne ylipäätään kumpuaa.

Siihen tarvittiin lukuisia keinoja; mm. hengitys- ja rentoutusharjoituksia, meditointia, EFT tapping menetelmää, joogaa, Hoitava hengitys menetelmää ja myös terapiaa. Monia keinoja voi valitettavasti käyttää myös harhautuskeinona väistääkseen sitä tunteen kohtaamista. Loppujen lopuksi valitettavasti tai oikeastaan onneksi – tuli uupumus. Näin jälkikäteen ajateltuna annoin uupumukselle luvan tulla. Antauduin sille ja siihen, etten jaksa. Siihen asti olin sisulla ja hammasta purren sinnitellyt vuosien ajan aina uudestaan taas keikkuen jaksamiseni äärirajoilla. 

Minua on turhauttanut uupumus-keskusteluissa se, että yleensä aina puhutaan työuupumuksesta. Uupua kun voi todellakin elämään ihan työn ulkopuolellakin. Työ voi olla jopa se viimeinen henkireikä, mikä pitää pinnalla. Loppujen lopuksi, vaikka työ olisikin kuormittavaa syystä tai toisesta, niin uupumuksessa mielestäni aina on kuitenkin kyse ihmisen omasta sietokyvystä ja ennen kaikkea tunteiden käsittelystä. Ja ehkäpä jollain tavalla puutteellisista tunnetaidoista. Vaativuus itseä kohtaan, herkkyys ja vaikeus asettaa rajoja – siinäpä hyvä kolmikko uupumusta tavoitellessa. Terapian myötä tiedostin nämä ominaisuudet itsessäni ja osasin muutenkin paremmin ymmärtää niitä syitä itsessäni, jotka synnyttivät ahdistusta ja johtivat lopulta uupumiseen.

Siellä karmean olon pohjamudissa rämpiessä opin huomaamaan ja erityisesti arvostamaan ihan pientäkin helpotuksen tunnetta olossani. Rentouden tunnetta lihaksissa, hengityksessä ja mielen hiljaisuutta, tyyneyttä esimerkiksi joogan jälkeen.

Opettelin etsimään sitä samaa tyyneyden tunnetta myös ahdistuksen tullessa. Ettei tarvitsekaan harhauttaa itseään muualle tekemisellä tai itsehoitokeinolla eikä myöskään sen kummemmin analysoida sitä tunnetta saati ruokkia sitä ajatuksillaan suuremmaksi. Vain vaan pysähtyä, olla, hengittää ja tuntea. Aiemmin se tunteminen oli varmaankin ollut se pelottavin osuus ja siksi ahdistus tulikin niin yllättävinä hyökyinä, kun välttelin sen tuntemista ja siirsin syrjään. Loppujen lopuksi tiedostamatta, mitä tein. Ja toisaalta, miten olisinkaan osannut sen paremmin.

En muista, että meidän sukupolvea ( olen syntynyt -75 ) olisi varsinaisesti opetettu käsittelemään tunteita tai puhuttu edes mistään tunnetaidoista. Siksi minusta on upeaa, miten nykyään niitä käsitellään jo päiväkodissa ja tuoreille vanhemmillekin on tietoa tarjolla. Enemmänkin toki saisi olla. Mitä paremmin osaamme tulla tunteidemme kanssa toimeen, sitä paremmin voimme ja sitä paremmin voi koko yhteiskuntamme. Pelkän järjen kanssa ei kukaan toimi, vaikka joku ehkä vielä yrittää väittää niin. Tunteet ovat mukana kaikessa toiminnassamme ja siksi onkin niin tärkeää, että osaamme elää ja olla niiden kanssa.

Ahdistuksen tunteita tulee tietysti edelleen, mutta se ei enää lamaannuta minua. Niinkin tylsät perusasiatkin pitää olla arjessa kunnossa kuten säännöllinen liikunta, terveellinen itselleni sopiva ravitsemus ja riittävä uni, että on ylipäätään rahkeita käsitellä niitä tunteita. Ja kun sellainen hetki joskus aina kuitenkin tulee, että ahdistaa, niin tässä kolme akuutin tilanteen keinoa, joilla pysäytän itseni ja rauhoitan oloni.