Missä piilee motivaatio säännölliseen liikuntaan?

Ja mistä se ei ainakaan löydy?

Ikääntyneiden liikuntaa ohjatessani, olen huomannut 2 asiaa, jotka ovat toistuneet vuosien aikana asiakkaillani varsin usein.

1. Tavoitellaan omaan kuntoon nähden liian rasittavaa liikuntaa.
2. Ei liikuta ollenkaan, kun liikkuminen on epävarmaa / on kipuja / ei jakseta / on huono päivä.

Ja näistä seuraa se, että moititaan ja vähätellään itseä, kun ei pystytä eikä jakseta ja liikkuminen on niin huonoa ja vointi on heikko ja ja ja ja…

Ei mikään ihme, ette tee mieli liikkua, kun se sisältää pelkkää moitetta itselle!

Kun säännöllinen liikunta tuntuu haastavalta, niin tarjoan tässä siihen kaksi konstia:

Lempeä liikunta & Ilo irti pienestä

Lempeällä liikunnalla tarkoitan kehoa huoltavaa ja palauttavaa kevyttä liikuntaa, joka ei tunnu rasittavalta, vaan miellyttävältä sekä liikunnan aikana että sen jälkeen.

Se voi olla esimerkiksi
 rauhallinen kävely / ulkoilu
 kehon liikuttelua tuolilla istuen
 voimistelua vuoteessa heti heräämisen jälkeen

Liiku niin, että sekä liikkuessa ja sen jälkeen on selkeästi parempi olo kuin ennen sitä. Kun liikut niin, että voit koko ajan nauttia siitä, motivaatio liikkua uudestaan kasvaa.

 Ilo irti pienestä tarkoittaa taas sitä, että iloitse ja kannusta itseäsi joka ikisestä kerrasta, kun liikut. Ihan jokaisesta minuutista.

”Hyvä minä! Kylläpä teki hyvää!”
Kehu itseäsi ja tee liikunnasta numero.
Kun liikunnasta jää päällimmäiseksi mieleen hyvä tunne, niin on paljon todennäköisempää, että tekee mieli taas uudestaan liikkua.

Itsensä kannustaminen ja kehuminen ei tule monilla meillä luonnostaan. Päinvastoin osaamme kyllä varsin hyvin moittia itseämme. Joten tätä omakehua tarvitsee kenties vähän harjoitella.

Jos sinulla on haasteita saada liikunta säännölliseksi arkeesi, niin seuraavan kerran, kun liikut, tee se lempeydellä ja ilolla.

Ja muista kehua itseäsi